Monday, May 20, 2019

Jäämeren rata ja kolonialismi


Kuva: Aslak Paltto / Yle

Liikemies Peter Vesterbackan ilmoitus käynnistää uudelleen jo kertaalleen kannattamattomaksi ja kestämättömäksi todettu jäämerenrata-hanke sai paljon huomiota. Sekä itse hanke että sen ympärillä käyty keskustelu kietoutuvat kolonialismin tematiikkaan monella tavalla.

Silkkitie, öljy ja Jäämeren rata

Jäämeren ratahanketta on perustellut syyt pitää monin tavoin kolonialistisena projektina. Ensinnäkin Kiinan osuus projektissa herättää huolta. Kyse on osa Kiinan maailmanlaajuista uusi silkkitie -hanketta, joka tunnetaan Kiinassa myös nimellä yksi vyöhyke, yksi tie. Käytännössä se tarkoittaa mittavia investointeja teihin, rautateihin, satamiin ja muuhun infrastruktuuriin useissa kymmenissä valtioissa. Tavoitteena on yhdistää Kiina tiiviimmin Eurooppaan ja Afrikkaan. Hankkeeseen kuuluu myös koillisväylän hyödyntäminen, ja Jäämeren rata palvelisi tätä tarkoitusta. Uusi silkkitie -hanke on saanut osakseen syytöksiä väärinkäytöksistä, korruptiosta, ympäristötuhoista sekä ihmisten elinkeinojen edellytysten heikentämisestä.

Toiseksi mahdolliseksi merkittäväksi rahoittajaksi Vesterbacka on maininnut Norjan kansallisen öljyrahaston. Norja on osoittanut kiinnostusta Barentsinmeren öljyä kohtaan jäiden sulamisen mahdollistaessa sen poraamisen. Norja onkin jo jakanut useita öljynetsintälupia alueelle. Norjan lisäksi rahoitusta toivotaan myös muun muassa Dubaista, jonka kiinnostus liittynee myös juuri Barentsinmeren öljyvarojen hyödyntämiseen.

Saamelaisten asema

Radan taustalla ovat siis suuret taloudelliset ja geopoliittiset intressit, mutta kaiken tämän kaiken keskellä saamelaiset pyrkivät puolustamaan omaa kulttuuriaan.

Kerrataan ensin muutama perusasia. Saamelaiset on määritelty alkuperäiskansaksi. Itsenäisten maiden alkuperäis- ja heimokansoja koskeva yleissopimus eli ILO:n sopimus numero 169 määrittelee alkuperäiskansoiksi ne kansat, jotka ovat asuttaneet tiettyjä alueita sen kolonisaation, valloituksen tai nykyisten valtioiden välisten rajojen vetämisen aikana, ja jotka ovat säilyttäneet osittain tai kokonaan omat sosiaaliset, taloudelliset, kulttuuriset ja poliittiset instituutionsa. Lisäksi olennaista on itseidentifikaatio, eli se, että alkuperäiskansa katsoo itse olevansa alkuperäiskansa. Saamelaisten asema alkuperäiskansana on vahvistettu myös Suomen perustuslain 17. pykälässä.

Alkuperäiskansa-status tuo saamelaisille tiettyjä kansainvälisesti tunnustettuja oikeuksia. Niiden tarkoitus ei ole asettaa alkuperäiskansoja muuta väestöä vahvempaan asemaan vaan turvata heidän oikeutensa harjoittaa, ylläpitää ja kehittää omaa kulttuuriaan. Alkuperäiskansat eivät määritelmällisesti ole muodostaneet omaa valtiotaan, mutta ne on enemmän tai vähemmän pakolla liitetty osaksi kansallisvaltioita. Juuri alkuperäiskansojen erityisasema kansallisvaltioista erillisinä kansoina on tehnyt tarpeelliseksi turvata heidän oikeutensa kansainvälisillä sopimuksilla. Tarkoitus on taata heidän itsemääräämisoikeutensa heitä itseään koskevissa asioissa.

YK:n alkuperäiskansojen oikeuksien julistus ”vakuuttaa, että alkuperäiskansat ovat yhdenvertaisia kaikkien muiden kansojen kanssa, samalla kun se tunnustaa kaikkien kansojen oikeuden olla erilaisia, pitää itseään erilaisina ja tulla kunnioitetuiksi sellaisinaan”. Julistuksen kolmannen artiklan mukaan ”Alkuperäiskansoilla on itsemääräämisoikeus. Tämän oikeuden perusteella ne määräävät vapaasti poliittisen asemansa ja kehittävät vapaasti taloudellisia, sosiaalisia ja sivistyksellisiä olojaan.”

Viides artikla puolestaan toteaa, että ”[a]lkuperäiskansoilla on oikeus ylläpitää ja vahvistaa erillisiä poliittisia, oikeudellisia, taloudellisia, sosiaalisia ja sivistyksellisiä instituutioitaan, säilyttäen samalla oikeutensa osallistua halutessaan täysimääräisesti valtion poliittiseen ja sosiaaliseen elämään sekä talous- ja sivistyselämään”.

Jäämerenradan kannalta olennaista on niin sanottu free, prior and informed consent-periaate. Sen mukaan alkuperäiskansoilta on pyrittävä neuvottelujen kautta saamaan etukäteinen (ennen päätösten ja ratkaisevien tai peruuttamattomien toimien tekemistä), vapaa (ei pakotettu tai kiristetty) ja riittävään informaatioon (todenmukainen kuvaus koko hankkeesta ja sen mahdollisista vaikutuksista) perustuva suostumus suunnitelluille toimenpiteille, joilla on tai voi olla merkittävä ja laaja-alainen vaikutus heidän elämäänsä ja heidän kulttuurinsa ja perinteisten elinkeinojensa säilymiseen. Ihmisoikeuskeskuksen mukaan ihmisoikeuksia valvovat toimielimet ovat enenevässä määrin painottaneet, että pelkkä alkuperäiskansojen konsultaatio esimerkiksi lausuntopyynnön tai kuulemistilaisuuden muodossa ei ole aina ja kaikissa asioissa riittävä.

Kolonialistinen keskustelu ratahankkeesta

Kolonialismia on aina perusteltu edistyksellä, ja edistys on aina määritelty kolonialistien lähtökohdista käsin. Tähän lähti myös Vesterbacka, joka kysyi Twitterissä, ”eikö sitten pitäisi lopettaa myös sähkönjakelu ja kännykkäverkot jotta mikään ei muutu”.

Siirtomaaisännät kyllä ovat yleensä kehittäneet siirtomaidensa infrastruktuuria ja hallinnollisia instituutioita, mutta lähinnä hallitakseen niitä paremmin ja hyödyntääkseen niiden luonnonvaroja tehokkaammin. Paikallisten etua näissä hankkeissa ei ole koskaan mietitty. Lisäksi on mahdotonta sanoa, miten alueet olisivat kehittyneet ilman kolonialismia, joten ei voida myöskään sanoa kolonialismin tuoneen edistystä.

Luultavasti monilla entisillä siirtomailla menisi paremmin ilman kolonialismia, sillä kolonialismin perustana oli siirtomaiden luonnonvarojen riisto, minkä lisäksi se usein jätti entiset siirtomaat riippuvuussuhteeseen näiden itsenäistyttyäkin. Kirjoitin kolonialismin ”hyvistä” ja ”huonoista” puolista ja niitä koskevasta keskustelusta aiemmin Alusta!-verkkolehdessä.

Joka tapauksessa olennaista on ymmärtää, että kolonialismi on rakenteellista sortoa, joka perustuu ajatukseen, että yksillä on oikeus hallita ja hyödyntää toisia. Tätä oikeutta perustellaan tavalla tai toisella toisen oletetulla primitiivisyydellä. Kolonialismi ja rasismi kulkevat käsi kädessä.

Tuttua oli myös se, miten saamelaisten voimakkaaseen kritiikkiin suhtauduttiin. Se leimattiin tunteelliseksi, mustavalkoiseksi ja liioittelevaksi. Vesterbacka kiirehti itse toteamaan, että ei tässä nyt sentään mitään kansanmurhaa olla suunnittelemassa, vaan junarataa.

Kuitenkin muun muassa ihmisoikeusjuristi professori Martin Scheinin Twitterissä huomautti, että tässä tapauksessa voidaan perustellusti käyttää kulttuurisen kansanmurhan käsitettä, joka viittaa jonkun kansan kulttuurin heikentämiseen, sortamiseen tai viime kädessä eliminointiin, sekä kulttuurisen perinnön tuhoamiseen. Scheinin totesi Twitterissä, että vuoden 1948 joukkotuhonnan vastaista yleissopimusta valmisteltaessa hankkeen isä Raphael Lemkin halusi mukaan myös ryhmän kulttuurin tuhoamisen kansanmurhan yhtenä tekotapana. Termi on luonnollisesti latautunut, mutta tässä yhteydessä perusteltu.

Erityisen haitallinen rata olisi poronhoidolle, joka on olennainen osa saamelaista kulttuuria. Kyse ei ole siis vain taloudellisesta haitasta elinkeinon kärsiessä, vaan elämäntavasta, kulttuurista ja kielestä, joihin poronhoito kytkeytyy. Sen edellytysten heikentämisen tai tuhoamisen voidaan siksi katsoa olevan kulttuurista kansanmurhaa. Luken erikoistutkija Jouko Kumpulan mukaan Jäämeren rata olisikin selvästi porotaloudelle haitallinen, koska se pirstoisi poronhoitoalueita entisestää. Lisäksi rata toisi luultavasti tullessaan myös uusia kaivoksia Saamenmaalle, millä voisi olla tuhoisat seuraukset saamelaisen kulttuurin säilymiselle.

Perun varhaista siirtomaahistoriaa tutkinut Gonzalo Lamana löytää valloitusta ja espanjalaisten vallan vakiinnuttavista kuvaavista aikalaisteksteistä kaksi pääasiallista hallinnan ja alistamisen mekanismia: eksotisointi (exotization) ja poispyyhkiminen (erasure). Eksotisoiminen tekee kolonisoidusta toisesta erityisen ja siksi alempiarvoisen, kun valloittaja on universaali ja ylempiarvoinen. Poispyyhkiminen puolestaan tekee valloittajan tavasta ymmärtää maailmaa ja siinä toimivien ihmisten tekoja ainoan järkevän, tuomiten muut tavat elää ja ajatella järjettömiksi. (Gonzalo Lamana, Domination without Dominance: Inca-Spanish Encounters in Early Colonial Peru, Durham: Duke University Press 2008, 5.)

Täsmälleen samat mekanismit ovat käytössä myös Jäämeren rataa koskevassa keskustelussa. Lamana ehdottaa kaksoisstrategiaa, jonka avulla näihin kolonialistisiin narratiivisiin mekanismeihin voidaan vastata. Hänen mukaansa pitäisi korostaa kulttuurien erilaisuutta ja samanaikaisesti de-oksidentalisoida valloittajat eli purkaa myytti heidän epistemologiansa universaaliudesta. (Lamana 2008, 5–6.)

Jäämeren rata, alkuperäiskansat ja ilmastonmuutos

Jäämerenrata kytkeytyy myös laajempaan kysymykseen luonnonvarojen hallinnasta, joka on tärkeä erityisesti nyt jatkuvasti kiihtyvän ekologisen katastrofin ollessa käynnissä. Ratkaisu voisi olla luonnonvarojen hallinnan demokratisoiminen niin, että päätökset niiden käytöstä viedään sinne, missä ne sijaitsevat ja missä niiden käytön vaikutukset näkyvät. Samalla olisi purettava globaalin kapitalismin riippuvuussuhteet, jotka estävät yhteisöjä tekemästä päätöksiä omilla ehdoillaan, ja pakottavat ne kilpailemaan keskenään.

Tämä kytkeytyy alkuperäiskansojen asemaan vahvasti. Alkuperäiskansojen mailla on merkittävä osa maapallon luonnonvaroista, ja alkuperäiskansat ovat kaikkein haavoittuvimpia ilmastonmuutoksen ja biodiversiteetin katoamisen vaikutuksille. Näin ollen alkuperäiskansoilla on voimakkaimmat kannustimet hallita maitaan ja resurssejaan kestävästi, mikä heille annetaan siihen mahdollisuus.

Kuten muun muassa Outi Länsman Twitterissä huomautti, rataa ollaan monien suomalaisten näkökulmasta rakentamassa erämaahan, mutta saamelaisesta näkökulmasta kyse ei ole erämaasta, vaan alueesta, jota he käyttävät lähestulkoon päivittäin.

Arktis on yksi herkimmistä alueista, jossa ilmastonmuutoksen vaikutukset näkyvät muuta planeettaa voimakkaammin. Arktisen alueen noin neljästä miljoonasta asukkaasta noin 10 % kuuluu alkuperäiskansoihin. Jäätiköiden sulaminen on myös herättänyt kiinnostusta Arktiksen luonnonvaroista, jotka ovat aiempaa helpommin hyödynnettävissä. Tämä näkyy Norjan öljynporaussuunnitelmissa, ja hiljattain Yhdysvaltain ulkoministeri Mike Pompeo lausui Arktisen neuvoston kokouksessa, että jään sulaminen avaa valtavia kaupallisia mahdollisuuksia.

Käynnissä on kilpajuoksu Arktiksen luonnonvaroista. Arktisen alueen parlamentaarikkokonferenssi kehotti viime vuonna julkilausumassaan ottamaan alkuperäiskansat nykyistä paremmin mukaan alueen kehitystä koskeviin päätöksentekoprosesseihin. Toivottavasti tämä ei jää vain sanoiksi paperilla.